Jotenkin tuntuu, että mun elämässä ei oo ku kaks vaihtoehtoa; joko on tai off. Joko ei tapahdu oikeen mitään tai sitten mennään täysillä kierroksilla eteenpäin. En kyllä muista, koska olisi ollut sellaista tyyntä ja seesteistä. Ehkä se on myös mun luonteessa. Kaipaan välillä täyttä rauhaa ja yksinäisyyttä, mutta sitten taas pitääkin tehdä ja olla menossa. En osaa kauaa vaan olla, kaipaan seuraa ja ohjelmaa, ei sen tarvi olla mitään ihmeellistä, kunhan jotain on.
Välillä tulee kuitenkin ahdistus. Asiat ja elämä ottavat veronsa höyrypäisestä arjesta. Tulee stoppi ja pitää pysähtyä kelailemaan, että missä sitä oikein ollaan ja mihin menossa. Teen kyllä usein päätökset äkkipikaisesti (vaa'an omaisesti äkkipikaisesti siis...eipäs-juupas-leikin jälkeen siis), mutta harvoin tulee kuitenkaan katumusta. Tosin yksi mottoni onkin, että turha katua ja miettiä sellaista, mitä ei voi muuttaa enää. Ota opiksi, mutta älä jää vellomaan asiaan. Ratkasut, isot ja pienet menee mulla järki-tunteet -akselilla varmaan silleen 30-70 prosenteilla. Jotenkin vaan tuntuu, että vaikkakin jokin asia olisi järkevämpi näin, mutta tunnepuolella toisin niin kuuntelen tunteita, koska tunteet on niin vahvasti mukana onnellisuudessa ja sitä mä haluan. Mä haluan olla onnellinen, arjen onnellinen. :)
