Otsikko on lainaus Tommy Hellstenin tekstistä. Eräs tärkeä ihminen kerran ehdotti tai suositteli hänen teoksiaan, kun ymmärsi kuinka paljon mä tosiaan painiskelen elämän isojen asioiden kanssa. Täytyy myöntää hänen olleen (jälleen kerran) oikeassa, vaikken jossain vaiheessa sitä halunnutkaan myöntää. Inhoan niin sitä, kun joku tietää paremmin mun asioista tai osaa neuvoa mua...no kyllähän mä sitä arvostan ja tykkäänkin siitä, mutta perus kapinaluonteeni nyt vaan haluaa olla vastaan välillä (aina!). :)
Oon huomanut, että kirjoitan enemmän silloin kun elämässä on menossa joku suuri muutos, murros. Joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun pohdiskelen niin ettei kaikki olisi silloin hyvin, mä oon sellanen pohdiskeleva luonne ja pohdiskelen asioita oli sitten oma elämä missä tilanteessa tahansa. Mun ajatukset menee ihan laidasta laitaan, mikä ei ole mikään merkki siitä etten uskoisi oikeen mihinkään. Mä uskon moneenkiin asiaan. Mä elän tunteella ja uskon siihen enemmän ku järkeen. Tunne tekee onnelliseksi ei järki. Ehkä siks pohdiskelenki ja vertaan erinäkökulmia vaikka tiedänki, etten kuitenkaan toimi niiden mukaan vaan niin kuin tuntuu hyvältä. Mä pohdin ja kyseenalaistan, mutta silti uskon vakaasti omaan tunteeseen ja sen mukaan elän.
Yritän ehkä selittää sitä, ettei mun pohdiskelut ja kyseenalaistamiset oo piikki tai mikään epäluottamuslause välttämättä. Tietenkin on asioita, joita pohdin juuri luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden takia, mutta ei kuitenkaan koko elämä. Tää kaikki tuli varmaan mieleen, kun eräs ihminen tajusi tän mun pohdiskelevan ja kyseenalaistavan luonteeni ja varoitti minua tekemästä niin nykyisessä uudessa ihmissuhteesani. En tee siis niin, tai ehkä vähän välillä mutta se ei tarkoita etten olisi täysin mielin ja sydämin mukana jutussa! ;) Ja se kai on ihan luonnollista näin uuden ihmisen kanssa muutenkin, ennen kuin tosiaan tuntee toisen...niin no siitä myöhemmin!
Oon huomanut, että kirjoitan enemmän silloin kun elämässä on menossa joku suuri muutos, murros. Joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun pohdiskelen niin ettei kaikki olisi silloin hyvin, mä oon sellanen pohdiskeleva luonne ja pohdiskelen asioita oli sitten oma elämä missä tilanteessa tahansa. Mun ajatukset menee ihan laidasta laitaan, mikä ei ole mikään merkki siitä etten uskoisi oikeen mihinkään. Mä uskon moneenkiin asiaan. Mä elän tunteella ja uskon siihen enemmän ku järkeen. Tunne tekee onnelliseksi ei järki. Ehkä siks pohdiskelenki ja vertaan erinäkökulmia vaikka tiedänki, etten kuitenkaan toimi niiden mukaan vaan niin kuin tuntuu hyvältä. Mä pohdin ja kyseenalaistan, mutta silti uskon vakaasti omaan tunteeseen ja sen mukaan elän.
Yritän ehkä selittää sitä, ettei mun pohdiskelut ja kyseenalaistamiset oo piikki tai mikään epäluottamuslause välttämättä. Tietenkin on asioita, joita pohdin juuri luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden takia, mutta ei kuitenkaan koko elämä. Tää kaikki tuli varmaan mieleen, kun eräs ihminen tajusi tän mun pohdiskelevan ja kyseenalaistavan luonteeni ja varoitti minua tekemästä niin nykyisessä uudessa ihmissuhteesani. En tee siis niin, tai ehkä vähän välillä mutta se ei tarkoita etten olisi täysin mielin ja sydämin mukana jutussa! ;) Ja se kai on ihan luonnollista näin uuden ihmisen kanssa muutenkin, ennen kuin tosiaan tuntee toisen...niin no siitä myöhemmin!
