Rakastaako ihminen toista ihmistä vai asioita joita voi kokea tai saavuttaa tuon toisen ihmisen kanssa? Onko asia joko tai vai sulautuneena yhdessä? Milloin ollaan väärällä tiellä rakkaudessa?
Ihminen asettaa kumppanilleen tietynlaisia kriteerejä, joiden perusteella kumppania ehkä valitaan. Mutta missä menee ihmisen ja omien unelmien tavoittelemisen raja? Jos ihminen on todella rakastettava, mutta laiska ja päämäärätiedoton ja samalla on aivan samanlainen ihminen varustettu ahkeruudella ja päämäärätietoisuudella niin mikä on SE, joka johtaa meidät todennäköisemmin valitseman jälkimmäisen vaihtoedon?
Olisiko niin, että parisuhde seuraa muun yhteiskunnan kehitystä, jossa ykköspaikasta taistelevat menestys, voitto, vahvuus, raha, parempana oleminen, hienot kulissit... Tärkeää tänä päivänä on se, miltä minä vaikutan suhteessa muihin, olenhan vähintääkin yhtä hyvä ja yhtä bling bling. Rakkaus jää turhan usein menestymisen tavoittelun jalkoihin. Kun nykyajan ihminen istuu yksinäisenä keinutuolissa 80-vuotiaana, mitä hänen päässään mahtaakaan liikkua? Kuinka paljon raha ja menestys silloin painaa, kun katsoo naapuripihalle, jossa mummo ja pappa nauttii tervehenkisten lastenlastensa riennoista samalla kun itse riutuu yksinäisenä rahakasassaan?
Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä kumppania sellaisena kuin hän on? Miksi meitä ajaa tarve muuttaa toista enemmän itsemmelaiseksi? Välillä voisi pysähtyä miettimään, mikä minussa itsessä on vikana, kun en pysty olemaan onnellinen ja tasapainoinen hienon kumppanin rinnalla? Vai onko asia niin, että sitä onkin rakastanut niitä asioita kumppania enemmän? Jos niin Miksi?
