Rakkaus voittaa aina?

Avioerojen lukumäärät kauhistuttavat monia samoin nuorten käsitys parisuhteesta.
Kumpi sitten on parempi vanha malli, jossa yhdessä pysytään hautaan asti no matter what vai se että osataan ajatella myös itseä ja onnellisuutta ja hakea kumppani, jonka kanssa elämä on vähintääkin hyvää?

Mutta milloin tietää koska kannattaa pistää piste suhteelle ja milloin vielä yrittää? Sehän on faktaa että ongelmia tulee kaikissa suhteissa, mutta milloin ongelmat ovat ylitsepääsemättömiä? Vai onko oikeasti sellaisia ongelmia? Onko kyse sittenkin vain ihmisen omasta pienuudesta?

Jos ajattelen omaa parisuhdettani niin helppoa ei todellakaan ole ollut. Olen ajatellut monesti, että onko tämä sen arvoista. Mutta nyt kun katsoo taakse tuntuu, että kaikki on kasvattaneet itseäni sekä kumppaniani ja meitä yhdessä. Mutta onko nyt tai tulevaisuudessa sama? Voinko ajatella myöhemmin, että hei tämä kannatti käydä läpi? Vai olisko joku toinen tarkoitettu enemmän minulle tai kumppanilleni? Parempaa ei varmasti löydy yhtä hyvää ehkä. Kyllä itselläni on aikomus katsoa loppuun asti tämä, mutta entä joku joka ei tiedä katsoako vai ei? Milloin kannattaa ottaa riski suuntaan tai toiseen?

Ennen olisin varmasti mennyt helpompaa tietä ja lähtenyt jo toiselle niitylle. Nyt olen ehkä itsekin kasvanut ja saanut nähdä läheltä, miten vaikeastakin voi selvitä ja rakentaa aina vain parempaa ja vahvempaa. Olen huomannut oli sitten nuori, keski-ikäinen tai vanha niin ongelmat seuraavat, mutta niiden käsittelemiseen on monia tapoja; toiset parempia kuin toiset.

Rakkaus voittaa aina? Entä jos rakastaa ja rakastaa mutta kemiat ei kohtaa?